Wazzup, Palmia?

Posted on: torstai 28. huhtikuuta 2016

Olen laitosruokien kannattaja. Koko peruskouluni ajan olen saanut mielestäni hyvää ruokaa. En ikinä ymmärtänyt ruuasta valittamista, minusta suurin osa tarjottavista oli oikein mallikelpoisia. 

Olen ylpeänä selittänyt ulkomailla meidän ilmaisista kouluaterioista. Yliopistolla ollessani nautin opiskelijaruokaloiden ruuista ja naureskelin 2,60e hinnalle. Löysin lähes aina syötävää ja huonompina päivinä syy oli omassa nirsoudessani. Oli ihanaa, ettei tarvinnut miettiä aamulla tulevaa lounasta, vaan se tarjoiltiin eteeni käytännössä ilmaiseksi. Siirryttyäni päiväkotimaailmaan ensimmäisessä työpaikassani hyvät tarjoilut jatkuivat. Luonnollisesti annokset oli tehty lasten makuun, mutta pääpiirteittäin ruoka oli taas edustavaa ja sitä oli tarpeeksi. Kalapäivänä saimme oikeaa kalaa, lihapäivänä ihan oikeaa lihaa ja kasvispäivänä todella maukasta kasvisruokaa. Salaatit olivat värikkäitä ja upposivat myös lapsille. 

Elämä oli lounasaikoihin ihanaa, kunnes vaihdoin työpaikkaa. Minä ja Palmia tapasimme.

Ensimmäinen haaste on se yksinkertaisin, eli määrä. Voisi kuvitella, että määrän laskeminen olisi helppoa. Näin ei kuitenkaan ole, lähes päivittäin ruoka loppuu kesken. Keittiöstä sitä ei aina saa, vaan meidän täytyy kiertää lasten kanssa ryhmästä ryhmään etsimässä ruokaa. Se on puhtaasti epäreilua nälkäistä lasta kohtaan. Asiasta sanottuamme, saimme vinkiksi antaa lapsille pienempiä annoksia. Hermostuin tästä vinkistä niin, että olen ylpeä itsehillinnästäni siinä hetkessä. Toinen haaste on kasvisruoka. Välillä sitä ei tule. Siinä sitten selität puolelle ryhmästä, miksi toiset saavat vetää lihapulliaan ja he joutuvat odottamaan. Kerran keittiö ei meinannut edes tehdä kasvisruokaa. Korotin jo ääntäni ja meuhkasin, että mitä minä teen? Tilaan pitsan? Lopuksi lapset saivat kesäkeittoa muistuttavan litkun raaoilla vihanneksilla. 

Raaoista vihanneksista pääsemme sitten laatuun. On täysin käsittämätöntä, että makaronilaatikko voi olla laatikollinen pelkkää makaronia. Nämä asiat ovat keittiöhenkilökunnasta riippumattomia, heille on annettu sallitut määrät käytettäväksi. Heidän tunteensa silti mietityttää, laskevatko he itse osan tarjoilluista annoksista oikeasti ruuaksi? Tutustuuko lapsi erilaisiin makuihin syömällä lähes päivittäin aamupalalla lanttua ja lounaalla lantturaastetta? Olen valmis poistamaan lanttu-sanan suomen kielestä. 

Viimeinen asia on ihan vain osaamattomuus ja välinpitämättömyys. Kun olemme todenneet määrän riittämättömäksi ja metsästäneet ruokaa ympäri taloa ja pääsemme vihdoin pöytään niin huomaamme, ettei haarukoita ole kuin puolelle lapsista. Hakiessamme lisää saamme vastaukseksi toteamuksen, että ne ovat pesussa. Saamme päivittäin myös juoda täysin likaisista laseista ja lapset luulevat jo, että karheat lautaset on ihan normaali asia.  Kaiken tämän jälkeen siinä kun sitten syöt kylmää hernekeittoa ja osittain vielä jäässä olevaa leipää, tunnet todella eläväsi. 

Eräänä päivänä meille oli luvassa kasvissosekeittoa ja mustikkapiirakkaa. Lapset söivät keittonsa nopeasti ja siirtyivät piirakkaan. Ryhmässä oli hiljaista, kunnes eräs totesi piirakan maistuvan pahalta. Sanoimme siinä vakavina, että ruokahan ei ole koskaan pahaa, vaan tämä ei nyt ollut sinun makuusi. Sitten oli ryhmämme aikuisen vuoro maistaa. Oli käynyt semmonen hauska källi, että sokerin tilalle olikin päässyt suolaa. Klassinen tilanne, että hups vaan, valkoista kamaahan ne molemmat on. Asiasta sanoessamme saimme vastaukseksi naurua ja olankohauttelua, hassu juttuhan se oli. Virheitä sattuu ihan kaikille, mutta että suolaa sokerin tilalle. Palmia, pliis. 

Meille ei aina tarjoilla kaikkea mitä listassa lukee. Tuorepala jää laittamatta esille, koska "usein lapset jättää ne syömättä". Jos se tuote on silti tilattu, niin onko sen järkevämpää antaa homehtua jääkaappiin vai tarjoilla syötäväksi? Vai onko tuotetta edes tilattu? 

Eräänä aamuna saimme aamupuuroksi vettä. Kaivelin astiaa ja raa’at suurimot lähtivät leijumaan. Kävin kysymässä asiasta ja minulle kerrottiin, että heidän on pakko nykyään tilata vaaleiden sijaan tummia mannasuurimoita. Työntekijöiden työaika kuitenkin harmillisesti alkaa niin myöhään, etteivät he ehdi keittämään näitä tummia suurimoita tarpeeksi kauan. Joten he päätyivät sitten tarjoilemaan kuumaa vettä raaoilla suurimoilla. Kun syytin tuotosta vedeksi, he kaatoivat pitelemääni astiaan lisää niitä raakoja suurimoita. En keksinyt enää mitään sanottavaa, käännyin ja lähdin pois. Siitä päivästä lähtien meillä ei ole enää tarvinnut edes maistaa ruokaa. En voi mitenkään vaatia sitä lapsilta, kun en tiedä mikä yllätys siellä odottaa seuraavaksi. Ja kuka tarjoilee päiväkotiryhmälle keitetyt perunat ja makaronit edelleen siinä kiehuvassa vedessä lilluen?

Palmian sivuilla hehkutetaan vuoden 2014 tulosta parhaaksi tulokseksi heidän kaksitoistavuotisen historiansa aikana. Liikelaitoksen tilikauden ylijäämäksi vuodelta 2014 muodostui noin 8,4 miljoonaa euroa. Vuoden 2013 tilikauden ylijäämä oli noin 3, 7 miljoonaa euroa. Oli tulos mikä tahansa, selvää on että tuottoa on tarkoitus luonnollisesti siis saada. 

Ymmärrän, ettei laitosruokailun tarkoituksena ole tarjoilla älyttömiä elämyksiä, vaan tarjota kaikille Suomessa asuville systeemissä lipuville lapsille ja nuorille ruokaa. Voisi silti kuvitella, että tuolla ylijäämällä saisi jotakin muutakin juuresta kuin lanttua. Hankintalistalle voisi laittaa myös dymon, jolla tehdä tarrat: SUOLA ja SOKERI.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Lastentarhaaja All rights reserved © Blog Milk Powered by Blogger